Heinien siitepölykausi jatkui heikkona lähinnä maan eteläosissa. Pieniä määriä siitepölyä havaittiin kuitenkin vielä syyskuun toisella viikolla Etelä-Lapissa saakka. Pitoisuudet laskivat...
Blogtest
2024 (9)
- 05.12. - Syyskuu 2024
- 27.09. - Elokuu 2024Heinien ja pujon kukinta jatkui koko elokuun. Heinien siitepölymäärät olivat enimmäkseen vähäisiä koko maassa, mutta kävivät ajoittain kohtalaisina maan eteläosissa...
- 14.08. - Heinäkuu 2024Heinien kukinta jatkui koko maassa kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi. Heinien siitepölymäärät vaihtelivat vähäisistä aina runsaisiin saakka maan etelä- ja keskiosissa pitkin...
- 10.07. - Kesäkuu 2024Touko-kesäkuun vaihteessa koivu kukki enää Lapissa, mutta koivun siitepölyä kulkeutui ajoittainkukinta-alueen ulkopuolelle aina maan keskiosiin saakka. Kukinta oli päättynyt ensin...
- 13.06. - Toukokuu 2024Lepän kukinta päättyi toukokuun alkupäivinä eteläisessä Suomessa ja kukinta jatkui muualla maassa Etelä-Lapin korkeudella asti. Kuun puolivälin tienoilla lepän kukinta...
- 13.05. - Huhtikuu 2024Pähkinäpensaan kukinta jatkui huhtikuun alussa koko sen levinneisyysalueella Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla. Kukinta päättyi kuukauden puolivälin jälkeen. Pähkinäpensaan siitepölymäärät vaihtelivat sen...
- 11.04. - Maaliskuu 2024Pähkinäpensas ja leppä kukkivat maaliskuun alussa Etelä-Ruotsissa ja Baltiassa, mistä niiden siitepölyä kaukokulkeutui Suomeen pitkin kuukautta. Pähkinäpensaan siitepölyä kulkeutui Suomeen...
- 06.03. - Helmikuu 2024Helmikuussa 2024 pähkinäpensas ja leppä kukkivat Keski-Euroopassa, ja pähkinäpensaan kukinta alkoi Etelä-Ruotsissa. Pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä kaukokulkeutui Suomeen eteläisten ilmavirtausten...
- 29.02. - Tammikuu 2024Pähkinäpensas ja leppä aloittivat kukinnan Keski-Euroopassa jo kuun alkupuolella. Pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä kulkeutui tammikuun aikana Suomeen eteläisten ilmavirtausten mukana.
- 26.10. - Lokakuu 2023Lokakuussa heinien ja pujon kukinta oli päättynyt koko maassa.Tuoksukin siitepölyä kulkeutui vähän maan eteläosiin 6.10. Cladosporium-homesienen itiöitä oli lokakuun aikana...
- 16.10. - Syyskuu 2023Syyskuun alkaessa heinien ja pujon kukinta jatkui maan etelä- ja keskiosissa, mutta oli päättynyt maan pohjoisosissa. Kuukauden puoliväliin mennessä pujon...
- 22.09. - Elokuu 2023Elokuun alussa heinien kukinta jatkui koko maassa, ja pujon kukinta koko sen levinneisyysalueella maan eteläosista Etelä-Lappiin saakka. Heinien siitepölymäärät vaihtelivat...
- 15.08. - Heinäkuu 2023Heinien kukinta jatkui koko maassa. Pitoisuudet olivat maan etelä- ja keskiosissa kuun puoliväliin saakka enimmäkseen kohtalaisia, Uudellamaalla ja maan lounaisosissa...
- 26.07. - Kesäkuu 2023Koivun siitepölykauden huippu oli ohitettu koko maassa kesäkuun alkuun mennessä. Kukinta jatkui lähinnä enää Pohjois-Lapissa, joskin pohjoisten ilmavirtausten myötä siitepölyä...
- 19.06. - Toukokuu 2023Toukokuun alussa lepän kukinta jatkui maan keski- ja pohjoisosissa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Kuukauden puoliväliin tultaessa kukinta oli päättynyt maan keskiosissa,...
- 05.05. - Huhtikuu 2023Huhtikuun alkaessa pähkinäpensaan kukinta jatkui koko sen levinneisyysalueella Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla. 20. päivän tienoilla kukinta oli jo alkanut heikentyä, ja...
- 24.04. - Maaliskuu 2023Säännöllinen siitepölytiedotus aloitettiin 10.3. Pähkinäpensaan ja lepän kukinta ei vielä ollut alkanut Suomessa, mutta molemmat kukkivat Etelä-Ruotsissa ja eteläisessä Baltiassa,...
- 15.03. - Helmikuu 2023Helmikuun aikana Suomeen kulkeutui ajoittain pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä etelämpää Euroopasta. Suomessa pähkinäpensaan ja lepän kukinta ei alkanut vielä helmikuun...
- 07.02. - Tammikuu 2023Vuodenvaihteessa Keski-Euroopassa vallinnut lämmin sää sai pähkinäpensaan ja lepän kukinnan alkamaan Keski-Euroopassa tammikuun alussa. Suomessa kukinta ei vielä alkanut tammikuussa,...
- 13.10. - Syyskuu 2022Syyskuun alussa heinien kukinta oli päättynyt Keski- ja Pohjois-Lapissa, oli päättymässä Etelä-Lapissa ja jatkui muualla maassa heikkona. Myös pujon kukinta...
- 30.09. - Elokuu 2022Elokuun alussa heinät kukkivat koko maassa, ja pujo kukki koko levinneisyysalueellaan maan eteläosista Etelä-Lappiin. Kuukauden puolivälissä heinien kukinta alkoi heiketä...
- 16.08. - Heinäkuu 2022Heinäkuun alkaessa heinät kukkivat koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Viikon sisällä heinien kukinta oli alkanut myös Pohjois-Lapissa. Maan lounaisosissa myös...
- 09.08. - Kesäkuu 2022Toukokuun kääntyessä kesäkuuksi koivun kukinta oli lähes päättynyt maan keskiosissa ja heikkenemässä Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa. Siitepölypitoisuus ylsi vielä aivan...
- 17.06. - Toukokuu 2022Toukokuun alussa lepän kukinta jatkui Lapissa, oli heikkenemässä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, ja oli lähes päättynyt maan keskiosissa. Viikon sisällä kukinta...
- 03.06. - Maaliskuu 2022Maaliskuun ensimmäisellä puoliskolla pähkinäpensaan ja lepän kukinta ei vielä ollut alkanut Suomessa. Maan eteläosiin kulkeutui kuun alkupuolella vähäisiä määriä lepän...
- 03.06. - Huhtikuu 2022Huhtikuun alussa pähkinäpensaan kukinta oli lähenemässä loppuaan maan lounaisosissa ja Uudellamaalla. Pähkinäpensaan siitepölymäärät ilmassa olivat kukinta-alueella pääosin nollatasolla, mutta kukkivien...
- 02.03. - Helmikuu 2022Helmikuussa leppä kukki Keski-Euroopassa ja pähkinäpensas Keski-Euroopassa ja Etelä-Ruotsissa. Pähkinäpensaan kaukokulkeumia saapui Suomeen helmikuun aikana lähes viikoittain. Siitepölymäärät vaihtelivat vähäisistä...
- 02.02. - Tammikuu 2022Pähkinäpensas ja leppä aloittivat kukinnan Keski-Euroopassa tammikuun alussa ja kukinta voimistui loppukuuta kohden. Suomeen kulkeutui eteläisten ilmavirtausten mukana erittäin vähäisiä...
- 01.02. - Syyskuu 2019Heinien siitepölymäärät ilmassa olivat kuun alussa enimmäkseen nollatasolla, mutta nousivat ajoittain vähäisiksi maan etelä- ja keskiosissa. Kuun puoleen väliin mennessä...
- 01.02. - Elokuu 2019Kuun alussa heinät jatkoivat kukintaansa koko maassa. Siitepölymäärät ilmassa vaihtelivat maan etelä- ja keskiosissa vähäisistä kohtalaisiin lukuun ottamatta Länsi-Suomen rannikkoa,...
- 01.02. - Syyskuu 2020Heinien kukinta päättyi maan keski- ja pohjoisosissa kuun alkupuolella. Kukinta jatkui maan eteläosissa kuun puoleen väliin asti. Siitepölymäärät ilmassa olivat...
- 01.02. - Heinäkuu 2020Heinien kukinta jatkui koko maassa. Heinien siitepölymäärät vaihtelivat maan etelä- ja keskiosissa enimmäkseen vähäisistä kohtalaisiin, mutta nousivat ajoittain runsaiksi. Etelä-Lapissa...
- 28.01. - Heinäkuu 2019Heinäkuun alussa heinät kukkivat koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. 12.7. mennessä kukinta oli levinnyt myös maan pohjoisimpiin osiin. Kuukauden alkupäivinä...
- 28.01. - Kesäkuu 2019Kesäkuun alkaessa heinien kukinta jatkui maan etelä- ja keskiosissa. Ilman siitepölymäärät pysyivät kuun alussa enimmäkseen vähäisinä. Kuun puoleenväliin mennessä kukinta...
- 28.01. - Toukokuu 2019Toukokuun alkaessa koivu kukki voimakkaana maan etelä- ja keskiosissa. Huippupitoisuudet mitattiin jo huhtikuun puolella, mutta koivun siitepölymäärät ilmassa pysyivät silti...
- 28.01. - Huhtikuu 2019Huhtikuun alkupuolella lepän kukinta oli käynnissä maan etelä- ja keskiosissa, missä ilman siitepölymäärät vaihtelivat kohtalaisista runsaisiin. Siitepölyä kulkeutui jakson aikana...
- 28.01. - Maaliskuu 2019Maaliskuun alkupuolella Suomen alueelle kaukokulkeutui ajoittain lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä, mutta ilman siitepölymäärät olivat pääsääntöisesti vähäisiä. Kuun puolivälin jälkeen aloittivat...
- 28.01. - Helmikuu 2019Helmikuun aikana maan eteläosiin kaukokulkeutui ajoittain vähäisiä määriä lepän ja pähkinäpensaan siitepölyä Keski-Euroopasta. Kuun lopulla 27.-28.2. lepän siitepölymäärät ilmassa nousivat...
- 28.01. - Elokuu 2020Heinien kukinta jatkui elokuun alussa koko maassa. Kuun alkupuoliskolla siitepölymäärät vaihtelivat maan etelä- ja keskiosissa kohtalaisista runsaisiin ja maan pohjoisosissa...
- 28.01. - Kesäkuu 2020Kesäkuun alussa koivun kukinta oli päättymässä maan keskiosissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Kukinta jatkui vielä Etelä- ja Keski-Lapissa. Koivun kukinta alkoi...
- 28.01. - Toukokuu 2020Toukokuun alussa koivu kukki maan eteläosissa. Kukinta alkoi kuun puolenvälin paikkeilla maan keskiosissa ja kuun lopussa Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa....
- 28.01. - Huhtikuu 2020Huhtikuun alussa lepän kukinta oli päättymässä maa eteläosissa ja jatkui maan keskiosissa. Lepän kukinta alkoi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kuun alussa....
- 28.01. - Maaliskuu 2020Kuun alussa pähkinäpensaan ja lepän kukinta jatkui heikkona maan eteläosissa, ja kukinta alkoi kuun alkupuolella myös maan keskiosissa. Lepän siitepölymäärät...
- 28.01. - Helmikuu 2020Helmikuun alussa pähkinäpensas jatkoi kukintaansa ja lepän kukinta oli alkamassa maan lounaisosissa ja Uudellamaalla. Kuukauden lopulla pähkinäpensaan kukinnan huippu oli...
- 28.01. - Tammikuu 2020Siitepölykausi alkoi vuonna 2020 poikkeuksellisen aikaisin. Ensimmäiset pähkinäpensaan siitepölyn kaukokulkemat saapuivat Suomeen Keski-Euroopasta jo tammikuun alkupuoliskolla. Kaukokulkeumia tuli jonkin verran...
- 28.01. - Elokuu 2021Elokuun alussa heinät kukkivat koko maassa, ja pujo kukki koko sen levinneisyysalueella maan eteläosista Etelä-Lappiin. Kuukauden puolivälin jälkeen heinien kukinta...
- 28.01. - Heinäkuu 2021Heinäkuu oli koko Suomessa hyvin lämmin. Heinät kukkivat koko maassa. Pujon kukinta alkoi maan eteläosissa lämpimillä kasvupaikoilla kuun ensimmäisten päivien...
- 28.01. - Kesäkuu 2021Koivun kukinta jatkui kesäkuun alkupuolella enää Lapissa, mistä koivun siitepölyä kulkeutui ilmavirtojen mukana koko maahan. Kuun alkupuolella Lapissa mitattiin vielä...
- 20.10. - Syyskuu 2021Syyskuun alussa heinien ja pujon kukinta jatkui heikkona koko maassa Lappia lukuun ottamatta, missä kukinta oli jo päättynyt. Kuukauden kuluessa...
- 30.04. - Huhtikuu 2021Lepän kukinta-alue eteni kuun alkupuolella maan keskiosiin ja kuun puolivälissä Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle. Huhtikuun lopulla leppä kukki Etelä- ja Keski-Lapissa...
- 31.03. - Maaliskuu 2021Pähkinäpensaan kukinta alkoi maan lounaisosissa maaliskuun puolivälissä, ja lepän kukinta kuukauden viimeisen viikon aikana, Kuun loppuun mennessä pähkinän ja lepän...
- 28.02. - Helmikuu 2021Keski-Euroopassa alkoi pähkinäpensaan kukinta helmikuun alussa ja lepän kukinta kuun puolivälissä. Suomen eteläosiin kulkeutui ilmavirtojen mukana vähäisiä määriä lepän ja...
- 31.01. - Toukokuu 2021Lepän siitepölymäärät eivät enää toukokuussa kohonneet kohtalaista suuremmiksi. Siitepölyä esiintyi ilmassa noin kuun puoliväliin saakka lukuun ottamatta Lappia, jossa kukinta...