Huhtikuu 2020

Huhtikuun alussa lepän kukinta oli päättymässä maa eteläosissa ja jatkui maan keskiosissa. Lepän kukinta alkoi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kuun alussa. Kuun puolivälin jälkeen lepän kukinta päättyi maan keskiosissa. Huhtikuun loppuun tultaessa lepän kukinta oli päättymässä myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.  Kukinta jatkui huhtikuun lopussa heikkona Etelä-Lapissa. Lepän siitepölymäärät vaihtelivat huhtikuun aikana vähäisistä kohtalaisii.

Koivun siitepölyä kaukokulkeutui pieniä määriä huhtikuun loppupuolella koko maahan ennen paikallisen kukinnan alkua. Kuun lopussa koivun kukinta alkoi maan eteläosissa. Siitepölymäärät olivat kuitenkin vielä vähäisiä.