Kuukausikatsaus
Kuukausikatsaus
- Kesäkuu 2025
Koivun kukinta jatkui maan keski- ja pohjoisosissa ja alkoi myös Pohjois-Lapissa. Maan keskiosissa kukinta oli enää heikkoa ja päättyi selvästi ennen kuun puoliväliä. Kesäkuun viimeiselle viikolle tultaessa koivu kukki lähinnä enää Pohjois-Lapin tuntureilla. Pohjois-eteläsuuntaiset ilmavirtaukset kuljettivat siitepölyä maan eteläosiin saakka, ja koivun siitepölyä esiintyi koko maassa pieniä ja kohtalaisia määriä koko kuukauden ajan. Runsaan siitepölypitoisuuden raja ylittyi Oulun ja Rovaniemen seurantapisteissä useasti kuun ensimmäisen viikon aikana ja Kevollakin yhtenä päivänä (4.6.). Kaiken kaikkiaan pitoisuudet jäivät kuitenkin selvästi toukokuun lukemista, sillä erittäin runsaan siitepölypitoisuuden raja ei ylittynyt kertaakaan.
Kesäkuun alussa heinät kukkivat koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Hieman kuun puolivälin jälkeen kukinta-alue kattoi koko Suomen. Ilman siitepölymäärät vaihtelivat maan lounaisosissa ja Uudellamaalla kesäkuun ensimmäisen puolikkaan ajan vähäisistä kohtalaisiin, kun taas kuun loppupuoliskolla pitoisuudet olivat pääosin kohtalaisia ja runsaita. Suurimmat pitoisuudet todettiin Turussa 27. ja 29.6., ja Helsingissä 30.6. Muualla maassa heinän siitepölypitoisuudet eivät kohonneet runsaiksi. Maan kaakkois- ja keskiosissa pitoisuudet olivat enimmillään kohtalaisia. Maan pohjoisosissa heinän siitepölyä esiintyi vain vähän tai hyvin vähän; tosin Oulussa kohtalaisen raja ylittyi juuri ja juuri 27.-28. kesäkuuta.
Cladosporium- ja Alternaria-homeitiöpitoisuudet pysyttelivät lähes koko kuukauden ajan pieninä. Turun seurantapisteessä kohtalaisen raja ylittyi 4.6. ja Kuopion seurantapisteessä 19. kesäkuuta.