Helmikuussa 2024 pähkinäpensas ja leppä kukkivat Keski-Euroopassa, ja pähkinäpensaan kukinta alkoi Etelä-Ruotsissa. Pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä kaukokulkeutui Suomeen eteläisten ilmavirtausten…
Pähkinäpensas ja leppä aloittivat kukinnan Keski-Euroopassa jo kuun alkupuolella. Pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä kulkeutui tammikuun aikana Suomeen eteläisten ilmavirtausten mukana.
Lokakuussa heinien ja pujon kukinta oli päättynyt koko maassa.Tuoksukin siitepölyä kulkeutui vähän maan eteläosiin 6.10. Cladosporium-homesienen itiöitä oli lokakuun aikana…
Syyskuun alkaessa heinien ja pujon kukinta jatkui maan etelä- ja keskiosissa, mutta oli päättynyt maan pohjoisosissa. Kuukauden puoliväliin mennessä pujon…
Elokuun alussa heinien kukinta jatkui koko maassa, ja pujon kukinta koko sen levinneisyysalueella maan eteläosista Etelä-Lappiin saakka. Heinien siitepölymäärät vaihtelivat…
Toukokuun alussa lepän kukinta jatkui maan keski- ja pohjoisosissa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Kuukauden puoliväliin tultaessa kukinta oli päättynyt maan keskiosissa,…
Huhtikuun alkaessa pähkinäpensaan kukinta jatkui koko sen levinneisyysalueella Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla. 20. päivän tienoilla kukinta oli jo alkanut heikentyä, ja…
Säännöllinen siitepölytiedotus aloitettiin 10.3. Pähkinäpensaan ja lepän kukinta ei vielä ollut alkanut Suomessa, mutta molemmat kukkivat Etelä-Ruotsissa ja eteläisessä Baltiassa,…
Helmikuun aikana Suomeen kulkeutui ajoittain pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä etelämpää Euroopasta. Suomessa pähkinäpensaan ja lepän kukinta ei alkanut vielä helmikuun…
Vuodenvaihteessa Keski-Euroopassa vallinnut lämmin sää sai pähkinäpensaan ja lepän kukinnan alkamaan Keski-Euroopassa tammikuun alussa. Suomessa kukinta ei vielä alkanut tammikuussa,…