Tammikuu 2025

Keski-Euroopassa pähkinäpensaan kukinta voimistui tammikuussa, ja kuun lopussa ensimmäiset pähkinäpensaat aloittivat kukinnan myös Suomessa. Suomeen kulkeutui tammikuun aikana ajoittain pieniä…

Joulukuu 2024

Pähkinäpensas aloitti kukinnan Keski-Euroopassa jo ennen joulua, ja pähkinäpensaan siitepölyä on voinut kulkeutua vähäisä määriä Suomeen joulukuun loppupuolella.

Syyskuu 2024

Heinien siitepölykausi jatkui heikkona lähinnä maan eteläosissa. Pieniä määriä siitepölyä havaittiin kuitenkin vielä syyskuun toisella viikolla Etelä-Lapissa saakka. Pitoisuudet laskivat…

Elokuu 2024

Heinien ja pujon kukinta jatkui koko elokuun. Heinien siitepölymäärät olivat enimmäkseen vähäisiä koko maassa, mutta kävivät ajoittain kohtalaisina maan eteläosissa…

Heinäkuu 2024

Heinien kukinta jatkui koko maassa kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi. Heinien siitepölymäärät vaihtelivat vähäisistä aina runsaisiin saakka maan etelä- ja keskiosissa pitkin…

Kesäkuu 2024

Touko-kesäkuun vaihteessa koivu kukki enää Lapissa, mutta koivun siitepölyä kulkeutui ajoittainkukinta-alueen ulkopuolelle aina maan keskiosiin saakka. Kukinta oli päättynyt ensin…

Toukokuu 2024

Lepän kukinta päättyi toukokuun alkupäivinä eteläisessä Suomessa ja kukinta jatkui muualla maassa Etelä-Lapin korkeudella asti. Kuun puolivälin tienoilla lepän kukinta…

Huhtikuu 2024

Pähkinäpensaan kukinta jatkui huhtikuun alussa koko sen levinneisyysalueella Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla. Kukinta päättyi kuukauden puolivälin jälkeen. Pähkinäpensaan siitepölymäärät vaihtelivat sen…

Maaliskuu 2024

Pähkinäpensas ja leppä kukkivat maaliskuun alussa Etelä-Ruotsissa ja Baltiassa, mistä niiden siitepölyä kaukokulkeutui Suomeen pitkin kuukautta. Pähkinäpensaan siitepölyä kulkeutui Suomeen…

Helmikuu 2024

Helmikuussa 2024 pähkinäpensas ja leppä kukkivat Keski-Euroopassa, ja pähkinäpensaan kukinta alkoi Etelä-Ruotsissa. Pähkinäpensaan ja lepän siitepölyä kaukokulkeutui Suomeen eteläisten ilmavirtausten…