Tilanne
Siitepölyennusteet perustuvat kuluvan vuoden mittaustuloksiin, havaintoihin kukinnan etenemisestä luonnossa sekä siitepölyn kulkeumamalleihin. Tiedotteen voi ladata käyttöönsä myös sivulta https://siirto.siitepoly.fi/media/. Tiedotteita käytettäessä Turun yliopiston siitepölytiedotus tulee mainita selkeästi tiedotteiden lähteenä.
Tilanne
7.7.2025

Ennuste
8.-10.7.2025

Selite


Tilanne
7.7.2025
Heinät kukkivat koko maassa. Koivun kukinta on heikkoa Käsivarren tunturialueilla.
Heinien siitepölymäärät vaihtelevat maan etelä- ja keskiosissa kohtalaisesta runsaaseen. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa siitepölymäärät vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin, ja Lapissa jäävät vähäisiksi.
Koivun siitepölyä on Pohjois-Lapissa hyvin vähäisiä määria.
Männyn kukinta jatkuu Lapissa. Runsaana esiintyvä havupuiden siitepöly näkyy keltaisena kerroksena pinnoilla, mutta aiheuttaa allergiaoireita vain harvoille.
Sade laskee ilman siitepölymääriä.
Ennuste
8.-10.7.2025
Heinät kukkivat koko maassa. Koivun kukinta jatkuu heikkona Käsivarren ylemmillä tuntureilla.
Maan etelä- ja keskiosissa heinien siitepölymäärät vaihtelevat kohtalaisesta runsaaseen. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa määrät vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin. Lapissa heinän siitepölymäärät ovat enimmäkseen vähäisiä.
Koivun siitepölymäärät jäävät Pohjois-Lapissa hyvin vähäisiksi. Lisäksi ilmavirtaukset saattavat kuljettaa Ruotsin ja Norjan vuorilta pieniä määriä koivun siitepölyä länsirannikolle.
Pujon kukinnan odotetaan alkavan kahden viikon kuluessa lämpimimmillä kasvupaikoilla Lounais-Suomessa.
Sade laskee ilman siitepölymääriä.